keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Talviset kenkäni

Hereillä ollaan jälleen, ainakin melkein. Vaikka ulkona valo lisääntyykin, niin väsymys vaan kasvaa. Unet eivät tunnu riittävän millään. Nyt kuitenkin pikku postaus niistä ihanista talvikengistäni. 

Nyt olen päässyt testailemaan talvisia popojani (Sorel Joan of Arctic) ihan kunnolla. Voin ilokseni todeta, että varpaitani ei ole palellut. Viileät ovat olleet kerran, väärän sukkavalinnan johdosta.

Normaalisti kengän kokoni on 36, nyt kuitenkin sovittelujen jälkeen päädyin 37 1/3 (6 US)kokoon.
Kenkä on sen verran sopiva huopatossuineen, että kenkään menee vain yksi sukka. Eikä sinne oikeastaan enempää tarvitsekkaan. Kengässä itsessään kun on tosiaan se huopatossu sisällä. 
Perus puuvillasukalla jäivät varpaani viileiksi. Olen enimmäkseen käyttänyt kenkien kanssa villapohja-sukkia. Sopivan ohuet, mutta antavat kuitenkin lisälämpöä jaloilleni. Jotka ovat siis erittäin helposti palelevaa sorttia. 

Kengät on nyt siis testattu ulkona ja jäähallilla. Vekaran jääkiekkoharjoitusen ajan, varpaani ovat pysyneet lämpiminä ilman mitään ylimääräisiä hypähtelyjä. Jes. Karvavarren kanssa ovat hieman pulleat toppahousujen alle laitettaessa, muttei se menoa ole haitannut. Myös farkkujen kanssa menivät oikein näpsäkästi. Lahkeet silloin luonnollisesti saappaan sisässä. 

Kenkiin olen ollut erittäin tyytyväinen. En ole vielä ainakaan liukastellut missään. Varpaani ovat lämpimänä pysyneet, toki voisivat olla ehkä kapoisemmat. "Aikamoiset lantsarit ja vielä kärppäkin niihin nyljetty" totesi rakas mieheni kengistäni. -Kiitos kultaseni. Minäkin tykkään kengistä.




3 kommenttia:

  1. Mä meinasin ostaa itelleni noi, mutta tilasin ja sovitin niin voi kiesus miten painavat ne oli! Eli ei jäänyt mulle. Lämpöiset ja kestävät varmasti olisi ollut, mutta oli ihan jätti näköisetkin, kun mun kenkänumero on siro 42;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät nämä tosiaan kevyimmästä päästä ole. Mutta hyvinpä tuntuu jalat näihin jo tottuneet. Ns. Sisäänajon vaativat ehdottomasti. Ensimmäiset pari kertaa tuntuivat aika möhkäleiltä... :D

      Poista
  2. Tänäänjust ruokatunnilla Halosella käydessäni pikaisesti niin hipelsin noit kenkiä...oli alessa ja mietin jos ostaisin ittellenikin tuommoiset...jäi ostamatta...mutta ehkä ens talveksi voisin kyllä ostaa jos vielä semmoiset tulee vastaan...

    VastaaPoista

:)