torstai 13. syyskuuta 2012

Neuvola

Pari päivää sitten kävimme palleroiseni kanssa 1v nevolassa. Kokoa pojalla oli 75cm ja 9750g vertailuksi Vekaran 1v mitat 72,5cm ja 10140g. Vesseli sai 2rokotusta. MPR saadaan seuraavalla kerralla. Nyt annetuista rokotuksista tuli pienet oireet. Hieman lämpöä tuntui olevan seuraavana yönä ja seuraavana päivänä annoin buranaa, kun oli niin itkuinen ja kiukkuinen, eikä ruokakaan maistunut. Toiseen reiteen tuli laajahko punoittava jälki. Kananmunastako? En nyt muista, oliko näissä nyt saaduissa rokotteissa kananmunaa, onneksi ei kuitenkaan mitään vakavampaa. Hyvin on tähän mennessä saadut rokotukset noin yleisesti sietänyt, ilman sen kummempia oireita. 
Maitoallergiasta johtuen emme opettele vielä maidon juontia, mutta soijakorviketta opettelemme juomaan. Purkin kyljessä lukee, että 600ml pitäisi tämän ikäisen sitä juoda. Ei toteudu lähellekkään ja onhan hän paljon vielä rinnallakin. Pienen lusikallisen riisiä ja kermakastiketta maisteltiin tässä myös. Jännitys oli valtava ja lääkkeet lähellä, onneksemme maistelu sujui loistavasti. Edes posket eivät alkaneet punoittaa! Jes! 

Tänään ohjelmassa vielä Vekaran puheterapia, edellisen kerran kävimmekin ennen kesälomaa. En voi sanoa meidän kohdallamme olleen missään välissä varsinaista puheterapiaa, enkä voi myöskään sanoa, että käynneistämme suurta hyötyä olisi pojalle ollut. Jos ollenkaan. Hän kuitenkin tykkää käydä siellä, joten samapa tuo. Käydään, kun on siihen mahdollisuus. Tunnin rauhallinen lehden selailuhetki minulle. En tosin tiedä siitä rauhallisuudesta enää, kun Vesseli on menossa mukana. 

Ulkoilua syksyisen raikkaassa ilmassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

:)