maanantai 15. heinäkuuta 2013

Nautitaan Kesästä!

Heinäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa kuluivat vauhdikkaasti. Aamuisin Vekaran uimakoulu ja iltapäivisin ulkoilua sekä tietenkin laiskottelua. Uimakoulu oli 2 viikon alkeiskurssi. Yli 7vuotiaille. Vekaran uimataito oli nolla uimakoulun alkaessa. Viimekesänä poika oli vielä sitä mieltä, että hän Ei mene veteen hukkumaan.
Maaliskuussa mieli muuttui, kun kävimme Tukholman risteilyllä pulahtamassa laivan saunaosastolla. 
Nyt Vekara osaa räpiköidä uida 3m ja selkää 8m. Sukeltaa ja kellua! 
Kannatti. Sain siinä ohessa itsekkin ihan kivasti aurinkoa. 
Vesseli ei paljon vettä arkaillut. Tykästyi lasten altaan tikkaisiin ja sinne olisi pitänyt kävellä, valitettavasti syvimmässä päässä vettä oli jo 1,05m, joten Vesselin pituus jäi vähän vajaaksi. 

Koska viimeiset 2viikkoa olemme viettäneet tiiviisti veden parissa, oli tänäänkin veden ääreen päästävä.
Uimarannoilla emme tälle kesälle olleet vielä ehtineet. Asia täytyi siis korjata. 
Vekara pulikoi uimarenkaan kanssa ja Vesseli leikki hiekkalällyleikkejä. Itse keskityin vain olemiseen. 
Sorsille ja lokille Vesseli sanoi "soosoo", olivat liian kiinnostuneita eväistämme.

Vesselin ranta-asuna HM:n uv-paita. ja shortsit.

Meillä on vielä kaikki "pakolliset" retket tekemättä. Ehkä tällä viikolla ehtisimme Korkeasaareen, Suomenlinnaan, Kaivopuistoon, Kauppatorille...jne. Toivottavasti säät eivät liiaksi viilene ja kovin sateiseksi mene. 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

:)