keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Apinoimassa 2013

Kävimme poikien kanssa Korkeasaaressa apinoimassa. Yksi kesän pakollisista  menoista suoritettu. 
Sää oli onneksi aurinkoinen ja koska olimme heti avaamisaikaan liikenteessä ei ihmisiäkääh ollut paljon.
Autolle löytyi heti varjopaikka ja kassallekkaan ei ollut yhtään jonoa. Pois lähtiessämme tilanne olikin jo täysin toinen. 
Vesseli oli aivan haltijoissaan kissaeläimistä. Innostunut kiljahtelu ja hihitys pääsi valloilleen, kun leopardi ja tiikeri käveli aivan ohitse. Retki oli todella positiivinen yllätys. Pelkäsin, että pojat säntäävät erisuuntiin ja minä jään paikoilleni ja totean, että prkl hitsi. Vesseli olikin kiinnostunut kaikista häkeistä, eikä millään olisi malttanut siirtyä seuraavalle. Vekara oli reipas isoveli, joka varmisti ettei pikkuveli jää isompien ihmisten jalkoihin. Välissä snadisti välipalaa ja sitten meno taas jatkui. Välillä kaivettiin vähän mammutin luita esiin, kunnes karhut tulivat juoksentelemaan ikkunan taakse. Vesseli nukahti rattaisiin hieman ennen siltaa ja Vekara nukahti autoon. Onnistunut reissu!

Huomiseksi on luvattu sadetta, haaveilen toivon ettei kesä nyt kuitenkaan olisi vielä tässä. Suunnitelmissa olisi käydä Suomenlinnassa ja muutenkin keskustan suunnalla pyörimässä. Kun kerran helsingissä asutaan, niin miksei siellä keskustassa voi sitten viettää aikaa? ihmetteli äitinikin tuossa taannoin. Tottahan tuo. 
Harvemmin sitä täältä "kauempaa" tulee keskustaan lähdettyä. 

ps. Po.p:n aletilaukseni saapui postissa...tuli taas "säästettyä" hirmuisesti. 











Pois lähtiessämme jonoa olikin kertynyt jo aikalailla. Onneksi me olimme jo kotiinpäin menossa. 

2 kommenttia:

  1. Tänäänkö olitte? Niin mekin! Ja ilmeisesti samaan aikaankin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tänään olimme. Vähän jälkeen 10 kurvailemmi sillalla.

      Poista

:)