maanantai 9. heinäkuuta 2012

Millainen sää tänään ?

No ei nuo viimepäivien sää ennusteet ole menneet kyllä millään määrin yks yhteen.. Pari retkeä peruttiin, kun säätiedotus uhkaili ukkosella ja rankkasateella. Lopulta taivaalta tuli pari nihkeää sadekuuroa, hyvä kun terassi edes kastui. Harmillista. Syksyllä, ehtii sitten noita askareita sisätiloissa touhuilla ihan riittämiin.

Koska sää ennusteet ovat olleet epävakaita, olemme pysytelleet kotosalla. Jotta mieli pysyi virkeänä, päätin kokeilla leipomista pitkästä aikaa. Koekeittiössä valmistui tällä kertaa porkkanakakku. Kolme, jos ihan tarkkoja ollaan. En ollut aiemmin semmoista herkkua tehnyt, mutta voin ihan rehellisesti sanoa onnistuneeni oikein hyvin. Kaksi kakuista on jo syöty ja kolmannesta puolet jäljellä. Nams.

Päälle ripottelin hasselpähkinärouhetta, sillä en ole marsipaanin ystävä ollenkaan.

Muutama päivä vielä kotoilua ja mökille. Kainuu on vielä kokonaan käymättä tältä kesältä. Tosin taisi se jäädä väliin viime kesänäkin, joten asia täytyy korjata parin viikon reissulla.Edessä vain ensin n.8 matkustamista. Huippua.

Aurinkoa kehiin loppukesälle, kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

:)